|
Etusivu >
Parhaat käytännöt
>
Sosiaali- ja terveydenhuolto
>
VETURI Kuulo- ja puhevammaisten verkostoituvat tulkkipalvelut. Moderneja ratkaisuja palvelujärjestelmän tueksi
VETURI Kuulo- ja puhevammaisten verkostoituvat tulkkipalvelut. Moderneja ratkaisuja palvelujärjestelmän tueksiStakes Sosiaali- ja terveysalan tutkimus- ja kehittämiskeskus
Lintulahdenkuja 4, 00530 Helsinki aulikki.rautavaara@stakes.fi 09 3967 2077 VETURI-hanke tähtää muutokseen. Tulkkipalvelussa tarvitaan kipeästi uusia toimintatapoja, palvelumalleja ja -rakenteita. Niillä on kiire. Palvelun lukumääräinen tarve on arvioitavissa ainakin viisinkertaiseksi nykyiseen noin 3 300 saajaan nähden. Selvitysten mukaan palvelun toteutumisessa on merkittäviä kunta-, alue- ja vammaryhmäkohtaisia eroja. Valtakunnallisen hankkeen tavoitteena on tukea kuntia tulkkipalvelujen järjestämisessä ja laadun kehittämisessä niin, että maan eri puolilla asuvat, eri tavoin vammaiset tulkkipalvelujen tarvitsijat saavat palveluja tasa-arvoisesti. Hankkeessa on tuettu monialaisten, ylikunnallisten asiantuntijaverkostojen rakentamista . Kyse on alueella olevan erityisosaamisen järjestelmällisestä verkottamisesta ja toisaalta yhteistyöfoorumeista, jotka mahdollistavat vuoropuhelun, tarjoavat käytännön tarpeista lähteviä yhteisiä haasteita, mahdollisuuden keskinäisen luottamuksen vahvistamiseen ja vertaiskehittämiseen. Hankkeen koordinoija on Stakes, ensimmäinen vaihe toteutettiin vuosina 2001-2003 ja toinen vaihe käynnistettiin vuonna 2004. Hanke on toteutettu 12 alueellisena hankkeena, joiden yhteistyöverkostoissa on mukana yli 150 henkilöä, laajemmissa tieto- ja toimintaverkoissa on moninkertainen määrä tulkkipalvelujen käyttäjiä ja asiantuntijoita. He edustavat tulkkipalvelun eri osapuolia, kuntia, tuottajaorganisaatioita, käyttäjäjärjestöjä, usein myös opetuksen, koulutuksen, tutkimuksen ja hallinnon yksikköjä. Tietoteknologian mahdollisuudet tulkkipalvelujen käyttäjille ja tarjoajille on tiedostettu laajasti. Toistaiseksi uuden teknologian, erityisesti etätulkkauksen käyttö on ollut hajanaista. Siksi eri alueilla on selvitetty ja tuettu etätulkkauksen suunnitelmallisempaa käyttöönottoa. Tulkkipalvelun tarjoaminen ja tuottaminen myös etätulkkauksena onkin vahvistumassa ja löytämässä paikkaansa palvelumuotona. Käyttöönoton tiedetään edellyttävän sekä käyttäjiltä että ammattihenkilöstöltä harjaantumista ja uusien taitojen opettelua. Monipuolinen selvittely- ja valmistelutyö on myös välttämätöntä. Esille ovat nousseet tekniikkaan, laitteistoon, hintaan ja palvelun myöntöön liittyvät asiakokonaisuudet.. VETURI-verkostot ovat alueellista pääomaa. Ne ovat innovatiivinen kumppanuusrakenne ja tiedon vaihdon järjestelmä, joka tarjoaa parhaan mahdollisen kehittämisalustan uusille tietoteknologiaan perustuville palveluratkaisuille. Uusien ratkaisujen arvioidaan tasaavan ja vähentävän yksittäisten kuntien paineita tulkkipalvelujen osaamis-, laatuvaatimus- ja henkilöstön riittävyyskysymyksissä. Etätulkkauksen vahvistuminen järjestelmätasoisena, alueellisena palvelumuotona lisää käyttäjien valinnanmahdollisuuksia, sen myötä myös palvelujen tuottajat voivat merkittävästi parantaa palvelujen saatavuutta. http://www.stakes.fi/veturi-hanke |
| Tietoa sivustosta | Tietoyhteiskuntaohjelma, sivu päivitetty 12.1.2005 |
|