|
Vanhusten hyvinvoinnin tukijärjestelmäVanhusten hyvinvoinnin tukijärjestelmä-hanke (VANTUKI) aloitti 1.8.2002 ja hanke loppuu 30.6.2005. VANTUKI-hanke on EAKR-rahoitteinen ja osa Pohjois-Suomen tavoite 1-ohjelmaa. VANTUKI-hankkeen päätavoitteita ovat vanhusten parempi pärjääminen ja tietotekniikan arkipäi-väistäminen. VANTUKI-järjestelmän avulla vanhus voi asua omassa kodissaan turvallisesti pidempään. Vanhuksen asuminen kotona ja sitä tukevien palvelujen järjestäminen on eräs vanhustenhuollon tärkeimmistä painopistealueista. Valtaosa ikäihmisistä asuu tulevaisuudessa kotona normaa-liasunnoissa tai asunnoissa, joihin on tehty kotona asumista helpottavia muutostöitä. Suurin osa elää itsenäistä elämää ja tarvitsee normaalien koko väestölle tarkoitettujen lähipalveluiden lisäksi vain satunnaisesti tai suhteellisen vähän ulkopuolista apua tai palveluita. VANTUKI-järjestelmä tuo vanhuksille turvallisuuden tunnetta, poistaa yksinäisyyden tunnetta ja lisää sosiaalista kanssakäymistä. VANTUKI-järjestelmän käyttäjäytimen muodostavat palvelukodeissa tai kodeissaan asuvat vanhukset, jatkossa mahdollisesti myös esimerkiksi kehitysvammaiset tai mielenterveys kuntoutujat. VANTUKI-järjestelmä sisältää omaisyhteys-, valvonta- ja hälytyskäyttöliittymät. VANTUKI-järjestelmässä kaikki nuo kolme käyttöliittymää kommunikoivat keskenään. VANTUKI-järjestelmässä huoneen tarkkuudella saatavan paikkatiedon perusteella voidaan määritellä huonekohtaiset hälytyssäännöt. Hälytyssääntöjen tarkoitus on tuottaa automaattinen hälytys, tilanteessa jossa vanhus ei hälytystä itse pysty suorittamaan. Hälytyssäännöt laaditaan kunkin vanhuksen elämänrytmin mukaisesti. Eri vuorokauden ajoille voidaan laatia erilaisia sääntöjä. Esimerkiksi yöllä pesuhuoneessa voi oleskella puoli tuntia, päivällä vaikkapa kaksi tuntia. Ulkona talvella pakkasten aikaan 20 minuuttia, kesällä vaikkapa neljä tuntia. Jos näistä säännöistä poiketaan järjestelmä lähettää automaattisesti hälytyksen ennalta määriteltyihin kohteisiin. Myös järjestelmän alueelta poistumisesta saadaan automaattinen hälytys. Vanhus voi itse suorittaa tarvittaessa manuaalisen hälytyksen turvarannekkeen nappia painamalla. Kosketusnäytöllä toimivan helppokäyttöisen omaisyhteyden avulla voi olla kuva- ja ääniyhteydessä omaisiin, ystäviin, hoitohenkilökuntaan, lääkäriin, kaup-paan, KELA:aan, ym., ym. http://www.kemijarvi.fi/vantuki Tarkempia tietoja VANTUKI-hankkeesta hankkeen omilta verkkosivuilta. « Takaisin |
| Tietoa sivustosta | Tietoyhteiskuntaohjelma, sivu päivitetty 12.1.2005 |
|