|
Etusivu >
Parhaat käytännöt
>
Kansalaisten valmiudet, palveluiden käyttö ja turvallinen tietoyhteiskunta
>
Pikku e (eTampere)
Pikku e (eTampere)eTampere-tietoyhteiskuntaohjelman yhtenä tavoitteena on helpottaa tamperelaisten arkea uusien sähköisten palveluiden kehittyessä. Palveluiden käyttö edellyttää kuntalaisilta tietoyhteiskuntavalmiuksia, joiden edistämiseksi eTampere-ohjelma on jo lähes kolmen vuoden ajan kutsunut saman pöydän ääreen paikallisia tietokone- ja tietoverkkokouluttajia. Verkosto on avoin kaikille kouluttajille ja tällä hetkellä verkostossa on noin 50 tahoa ja yhteensä yli 100 henkilöä. Mukana on mm. paikallisia ja alueellisia ammattikorkeakouluja, aikuiskoulutuskeskus, ammattiopistot, kesäyliopistot, kansalais- ja työväenopistot, koulutusyrityksiä, A-kiltoja, Kehitysvammaisten tukiliitto ry, muita yhdistyksiä, yksityishenkilöitä jne. Tämä verkosto on ideoinut ja toteuttanut palveluita ja tuotteita, joilla voidaan kehittää tamperelaisten valmiuksia tietoyhteiskunnassa. Motivoimme tamperelaisia tapahtumin ja kampanjoin toteuttamalla esimerkiksi
Nämä toteutetaan verkoston yhteistyöllä, useimmiten talkoovoimin ja -hengessä. Edistämme tamperelaisten osaamista ja palvelujen käyttöä
Tietokoneille ja tietoverkkoihin pääsyä tuemme
Verkoston koordinoinnista on vastannut eTampere-ohjelman toimisto. 2004-2005 aikana selvitämme, miten näiden edellä mainittujen, eTampere-ohjelman aikana synnytettyjen, tietoyhteiskuntavalmiuksia edistävien palveluiden ja tuotteiden kehittäminen olisi tarkoituksenmukaisinta myös eTampere-ohjelman päättymisen jälkeen. www.etampere.fi/koulutusopas, Koulutusopas ja Internet-yhteyksien vertailupalvelu « Takaisin |
| Tietoa sivustosta | Tietoyhteiskuntaohjelma, sivu päivitetty 24.1.2005 |
|