Mediakasvatusseura perustettiin vauhdittamaan medialukutaitoa5.9.2005 Tietoyhteiskuntaohjelma Mediakasvatusseura (Sällskapet for Mediefostran) perustettiin 10.8.2005 Jyväskylän yliopistossa pidetyssä kokouksessa edistämään alan monitieteistä tutkimusta ja käytäntöjä Suomessa. Seura kokoaa mediakasvatuksen toimijat yhteistyöhön, tekee aloitteita mediakasvatuksen edistämiseksi, osallistuu yhteiskunnalliseen keskusteluun, kehittää alan toimijoiden kansainvälisiä yhteyksiä, tiedottaa, järjestää tapahtumia sekä harjoittaa mediakasvatukseen liittyvää kehitys- ja julkaisutoimintaa. - Seuran perustamisen voi nähdä jatkeena kansalaisvaikuttamisen ja tietoyhteiskunnan politiikkaohjelmien keväällä 2005 julkaistulle Mediakasvatus 2005 - kansalliset kehittämistarpeet -selvitykselle, toteaa uuden seuran puheenjohtaja Sirkku Kotilainen perustamisen taustoista. Seuran ensimmäinen hallitus edustaa tasaisesti mediakasvatuksen toimijaryhmiä ja myös valtakunnallisesti eri alueita. Hallituksen jäseniksi valittiin dosentti Sirkku Kotilainen (pj), Jyväskylän/Turun yliopisto, forskare Sol-Britt Arnolds-Granlund, Åbo Akademi (Vaasa), toiminnanjohtaja Outi Freese, Koulukinoyhdistys (Helsinki), dosentti Heikki Kynäslahti, Helsingin yliopisto, yliassistentti Miika Lehtonen, Lapin yliopisto, viestintäpäällikkö Anu Mustonen (siht.) Jyväskylän yliopisto, yhteyspäällikkö Pirjo-Riitta Puro, Sanomalehtien liitto (Helsinki), dosentti, yliopettaja Jarmo Valkola, Jyväskylän ammattikorkeakoulu, professori Tapio Varis Tampereen yliopisto (Hämeenlinna). Varajäseniä ovat suunnittelija Hasse Eriksson, MediaCity/Åbo Akademi (Vaasa), lehtori Mari Hankala, Jyväskylän yliopisto, professori Lea Pulkkinen, Jyväskylän yliopisto toiminnanjohtaja Tuija Westerholm, Elokuva- ja televisiokasvatuksen keskus (Helsinki) ja tutkija Peppi Taalas, Jyväskylän yliopisto. Lisätietoja: Sirkku Kotilainen (014) 260 1312, (050) 585 4112, seuran puheenjohtaja Anu Mustonen (014) 260 1054, (050) 564 9022, seuran sihteeri |
| Tietoa sivustosta | Tietoyhteiskuntaohjelma, sivu päivitetty 5.9.2005 |
|