Pienennä tekstiä Suurenna tekstiä
 |  Hakuohjeet
Etusivu Ohjelman esittely Osa-alueet Ajankohtaista Parhaat käytännöt Tietoyhteiskuntaneuvosto
Etusivu > Ajankohtaista > Vuoden 2005 uutiset > Verkkopalvelut vaikuttavat yhä enemmän ikääntyvien hyvinvointiin

Verkkopalvelut vaikuttavat yhä enemmän ikääntyvien hyvinvointiin

26.5.2005
Tietoyhteiskuntaohjelma

Kuluttajatutkimuskeskuksen vasta valmistuneen tutkimuksen mukaan ikääntyneet suhtautuvat internetiin entistä myönteisemmin. Tutkimuksessa selvitettiin verkkopalvelujen käytön taloudellisia, sosiaalisia ja terveydellisiä vaikutuksia ikääntyvien hyvinvointiin.

Ikääntyvistä 41 prosenttia oli käyttänyt internetiä viimeisen vuoden aikana. Runsas palvelujen käyttö ja pitkät asiointimatkat lisäsivät myöteisyyttä internetiä kohtaan. Kielteisyyttä aiheutti liikkumisen vähentyminen perinteisten palvelujen käytön vähentyessä.   

Verkkopalveluja käyttäneillä asiointikustannukset olivat jonkin verran tavallisia palveluja käyttäneitä pienemmät. Alueellinen tasa-arvo voi sekä lisääntyä että vähentyä, koska internet mahdollistaa palvelujen käytön alueilla joilla ei ole perinteisiä palveluja. Toisaalta tämä voi lisätä muuttopaineita taajamiin niillä ikääntyvillä, joilla ei ole mahdollisuutta hankkia palveluja internetin kautta.

Tutkimus tehtiin Asikkalan, Hollolan ja Kärkölän kunnan asukkaille. Kyselylomake lähetettiin 800:lle yli 50-vuotiaalle kuntalaiselle. Vastausprosentti oli 57, jota voidaan pitää hyvänä tuloksena. 

Verkkopalvelut ikääntyvien hyvinvoinnin edistäjinä -julkaisu.

Tietoa sivustosta Tietoyhteiskuntaohjelma, sivu päivitetty 26.5.2005 Tulosta Tulosta | Sivun ylälaitaan