Televisiolähetykset muuttuvat digitaalisiksi elokuun 2007 jälkeen. Kuitenkin vasta noin kolmannes suomalaisista on hankkinut digitaalisia lähetyksiä vastaanottavan laitteen kotiinsa. Kaikki kotitaloudet eivät digitalisoidu määräaikaan mennessä, mikäli leviämisvauhti pysyy samanlaisena.
Digitaalisuus parantaa niin kuvan kuin äänenkin laatua. Myös kanavavaihtoehtojen määrä kasvaa. Viestintäministeriön ylijohtajan Harri Pursiaisen mukaan analogisten lähetysten lopettaminen säästää televisioyhtiöiltä kymmeniä miljoonia euroja vuodessa.
Digisovittimien hidas leviäminen johtunee kansalaisten tyytyväisyydestä analogisiin lähetyksiin sekä hinnanlasku odotuksista. Lisäksi osalla digiboksin ja digi-tv:n omistajista on ollut ongelmia laitteiden käytössä.