Valtioneuvoston kanslia on asettanut "Valtionhallinnon viestintä 2007" -hankkeen. Hankkeen tavoitteena on luoda perustaa valtionhallinnon viestinnän pysyvälle seuranta- ja arviointijärjestelmälle. Tavoitteena on kehittää viestinnän seurannan väline, joka huomioi valtionhallinnon viestinnän erityispiirteet. Lähtökohtana on viestinnän arviointi kansalaisten tarpeiden näkökulmasta.
Kehitettävä seurantamenetelmä palvelee valtionhallinnon viestinnän strategista johtamista. Tavoitteena on, että viestinnän seuranta- ja arviointikäytäntö vakiintuu säännölliseksi osaksi hallinnossa sovellettavaa yksikkökohtaista tulosohjausta.
Hanke on myös osa valtioneuvoston kansalaisvaikuttamisen politiikkaohjelmaa. Hankkeessa kiinnitetään erityistä huomiota viestinnän kansalaislähtöisyyteen. Samalla varmistetaan, että kansalaisilla on käytössään riittävät tiedot, jotta osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuudet toteutuvat käytännössä.
Hanke käynnistyy toukokuussa ja sen määräaika on 28.2.2005. Hankkeen käytännön toteutuksesta vastaa Helsingin yliopiston Viestinnän tutkimuskeskus CRC. Toteutuksesta raportoidaan hankkeen ohjausryhmälle, jonka puheenjohtajana toimii valtioneuvoston tiedotuspäällikkö Asko Mattila.
Lisätietoja: valtioneuvoston tiedotuspäällikkö Asko Mattila, p. (09) 1602 2012, valtioneuvoston tiedotusyksikkö, ohjelmajohtaja Seppo Niemelä, p. (09) 1606 7950, oikeusministeriö ja tutkimusjohtaja Hannu Nieminen, p. (09) 1912 4708, Viestinnän tutkimuskeskus CRC.