Onko seuraavalla hallituksella politiikkaohjelmia?

Valtioneuvoston kanslian hankkeessa pureudutaan nykyisen hallituksen politiikkaohjelmista saatuihin kokemuksiin. Niiden pohjalta mietitään, mitä vaihtoehtoisia tapoja tulevaisuudessa olisi tukea hallitusohjelman toteuttamista ohjelmajohtamista soveltaen.

Menettelytapauudistus vai rakenneuudistus?

Kun nykyinen hallitus aloitti työnsä, otettiin ensimmäistä kertaa käyttöön politiikkaohjelmat ja samalla uusi tapa seurata ja arvioida hallitusohjelman tavoitteiden etenemistä. Asiasta sovittiin hallitusneuvotteluissa. Koska politiikkaohjelma ilmiönä oli ennen kokematon, oli luonnollista, että ohjelmateemojen määrittäminen ja tavoitteiden asettaminen haki uomaansa.

Ohjelmajohtamisen mallia oli perusteellisesti valmisteltu edellisen hallituksen ministeriryhmän ohjauksessa. Kun ministeri Suvi-Anne Siimeksen vetämä ministeriryhmä pohti Suomen keskushallinnon kehittämistarpeita, se päätyi asettamaan etusijalle hallituksen työskentelymuotojen kehittämisen järeiden organisaatiomuutosten sijasta. Näin ohjelmajohtamisesta muodostui keskeinen moderni hallinnon uudistus. Uudistuksen kaksi peruspilaria ovat nykyisen hallituksen neljä politiikkaohjelmaa sekä hallituksen strategia-asiakirja, jolla korvattiin hallituksen hankesalkkumenettely. Strategia-asiakirjamenettelyllä nostettiin politiikkatoimien vaikuttavuuden arviointi uuteen arvoon sen sijasta, että tyydyttäisiin luettelemaan hallituksen hyviä tekoja.

Politiikkaohjelmien idea on koota yhteisen tavoitteen saavuttamiseksi tarvittavat toimenpiteet ohjelmakokonaisuudeksi. Ne siis yhdistävät hallinnon toimintaa yli ministeriörajojen. Ajatus oli näin madaltaa turhan korkeiksi kasvaneita hallinnonalarajoja sekä lisätä hallituksen jäsenten, ennen muuta pääministerin mahdollisuuksia ns. horisontaalisten politiikkateemojen hallintaan ja seuraamiseen.

Missä pihvi?

Uusi ilmiö hallinnossa saa aina kantaa todistustaakan siitä, onko uudistuksella saavutettu odotettuja tuloksia. Siksi on jatkuvasti kyselty, mikä on politiikkaohjelmien todellinen lisäarvo. Asiasta tehtiin systemaattinen selvitys vuosina 2004-2005.  Petri Eerolan kokoama selvitys ohjelmajohtamisen kokemuksista ilmestyi nimellä ”Verkostojohtamisen mahdollisuudet valtioneuvostossa”.

Selvityksen mukaan kokemukset ohjelmajohtamisesta ovat voittopuolisesti hyviä. Politiikkaohjelmien voimana pidetään sitä, että ne nostavat näyttävästi esiin joskus kipeitäkin ratkaisuja vaativia asioita. Erityisesti virkamiesten näkemykset ohjelmajohtamisesta ovat myönteisiä. Politiikkaohjelmien katsotaan tehostavan poikkihallinnollista valmistelua ja tuovan uudenlaista dynamiikkaa hallintoon. Politiikkaohjelmien viimekätiset vaikutukset yhteiskuntaan voidaan osoittaa vasta vuosien kuluttua.

Ohjelmajohtaminen on kuitenkin monelta osin edelleen melko näkymätön uudistus. Hallituksen poliittiseen työskentelyyn se on tuonut vähemmän muutoksia kuin alun perin odotettiin. Hallituksen arkipäivässä politiikkaohjelmat eivät selvityksen mukaan näyttele vielä kovin merkittävää roolia. Tosin osa ohjelmien vaikutuksista on kätkettynä erilaiseen epävirallisempaan yhteydenpitoon ja koordinointiin. Uudentyyppisen verkostomaisen johtamisen idean tuominen valtioneuvoston työskentelyyn on näkynyt konkreettisena muun muassa siinä, että merkittävä kunta- ja palvelurakennehanke lähti liikkeelle juuri ohjelmajohtamisprosessiin liittyneestä hallituksen politiikkariihestä.

Nopeammin, korkeammalle, voimakkaammin?

Ohjelmajohtamisselvityksen ja valtioneuvoston kanslian ohjelmajohtamisen kehittämishankkeessa käytyjen keskustelujen pohjalta on syytä vahvasti olettaa, että myös seuraava hallitus hyödyntää uudenlaista verkostojohtamista. Ongelmakohtiin, joihin kanslian hankkeessa etsitään ratkaisua, kuuluu ainakin se, pitäisikö politiikkaohjelmien roolia vahvistaa antamalla niille omia taloudellisia resursseja. Edelleen uuden hallituksen aloittaessa olisi etsikkoaika sille, että moninaisia hallituksen seuranta- ja raportointimenettelyjä voitaisiin keventää. Melko yleisesti ajatellaan, että hallituksen strategia-asiakirjan ja kehysmenettelyn prosesseja tulisi sovittaa paremmin yhteen.

Osa pohdittavaa kokonaisuutta on, millaisia muutoksia tulisi mahdollisesti tehdä politiikkaohjelmien johtamisessa, mukaan lukien ohjelmajohtajien rooli ja asema suhteessa vaikkapa poliittisiin valtiosihteereihin ja kansliapäälliköihin. Poliittista keskustelua tarvitaan myös politiikkaohjelmia johtavien ns. koordinoivien ministereiden roolista ja tehtävästä hallituskokonaisuudessa.

Näihin kysymyksiin on lupa odottaa vastauksia ja suosituksia ohjelmajohtamisen kehittämishankkeelta marraskuun loppuun mennessä. Hankkeessa on jo käyty hyvää asiantuntijakeskustelua ja etsitty uusia innovaatioita politiikkaohjelmien käyttämiseksi jatkossa vieläkin tehokkaammin.

Hallitusvaihdokseen tultaessa olisi tietysti suotavaa varmistaa, että nykyisten ohjelmateemojen, työllisyyden, yrittäjyyden, tietoyhteiskunnan ja kansalaisvaikuttamisen kohdalla saavutettu edistys jää pysyvästi suomalaisen yhteiskunnan käyttöön. Ohjelmaideaan ei kuitenkaan kuulu, että niistä muodostuu uusia organisaatioita, jotka jatkavat eloaan hallitusvaihdoksesta huolimatta. Uusi hallitus valitsee omat strategiset tärkeysjärjestyksensä. Uuden hallituksen päätettävissä on, mitkä ovat ne poliittiset tavoitteet, joiden saavuttamista voitaisiin edistää ohjelmatyöllä. Nyt, kun tällaisesta toimintamallista on jo yhden vaalikauden kokemukset, politiikkaohjelmia koskeva keskustelu voi hallitusneuvotteluissa saada erilaisen aseman kuin ensimmäisellä kerralla.

- Kolumnin kirjoittaja Sirpa Kekkonen on projektipäällikkö valtioneuvoston kansliassa. Hän toimii myös ohjelmajohtamisen kehittämishankkeen pääsihteerinä.

- Kolumnissa mainitusta hankkeesta löytyy lisätietoa valtioneuvoston hankerekisteristä:
- Ohjelmajohtamisen kehittämishanke