Pienennä tekstiä Suurenna tekstiä
 |  Hakuohjeet
Etusivu Ohjelman esittely Osa-alueet Ajankohtaista Parhaat käytännöt Tietoyhteiskuntaneuvosto

Visio tietoyhteiskunnasta sosiaali- ja terveysalalla

Markku Äärimaa
Monet ovat nähneet tietotekniikan Euroopan pelastajana, siitä on toivottu lääkettä joka parantaa euroskleroosiksi nimetyn taudin. Lissabonissa vuonna 2000 hyväksytyn strategian mukaisesti Euroopasta piti tehdä maailman kilpailukykyisin alue vuoteen 2010 mennessä. Informaatioteknologian laajan käyttöönoton lisäksi palveluiden ostamisen ja tarjoamisen tieltä tuli raivata loputkin esteet.

EU onkin panostanut voimakkaasti tietotekniikkahankkeisiin ja tehnyt poliittisia aloitteita yhtä hyvin palveluiden vapauttamiseksi kuin Euroopan yhtenäistämiseksikin. Monet maat, kuten Suomi, ovat ryhtyneet aktiivisiin toimiin tietoyhteiskunnan kehittämiseksi.

Vaikka päämäärä on kaikkien hyväksymä, ei ehkä ollut yllätys, että matkan varrelle on kertynyt vaikeuksia. Palveluiden vapauttaminen on kohdannut poliittisia vastoinkäymisiä, eikä tietotekniikkaa ole saatu käyttöön niin laajalti ja nopeasti kuin on toivottu. Lissabonissa asetettu tavoite on vähitellen muuttunut utopiaksi.

Tähtäimessä eHealth

Terveydenhuolto on kuitenkin pysynyt tietotekniikkaan asetettujen toiveiden eldoradona, eikä syyttä. Terveydenhuolto on palvelua, joka perustuu tietoon. Jokaisesta kansalaisesta kertyy suuri määrä terveys- ja sairauskertomuksia koko elinkaaren aikana, syntymästä kuolemaan. Monet tutkimusvälineet, kuten kuvantamislaitteet, sydämen, muiden lihasten ja aivojen sähköpotentiaaleja mittaavat piirturit ja muut välineet tuottavat suureen määrään sähköiseen muodossa välitettäviä tulosteita. Erilaisia dokumentteja kertyykin valtava määrä. Ei ole vaikea havaita, että tietotekniikkaa todella tarvitaan. Myös kaupalliset intressit ovat suuret. Terveydenhuollon osuus E-15 maiden kansantuotteesta on n. 8,6% ja se työllistää 10% koko työvoimasta. Monet yritykset ovat haistaneet miljardien markkinat, ja sovelluksia kehitetään kuumeisesti.

Virallinen EU on ollut eHealthin alueella aktiivinen, eräs tärkeistä aktivisteista oli oma komissaarimme Erkki Liikanen. EU:n komissio julkaisi huhtikuussa 2004 toimintasuunnitelman (European Union Action for a European eHealth Area) ja se hyväksyttiin ministerineuvostossa viime vuoden kesäkuussa. Toimintasuunnitelma sisältää monia tavoitteita ja antaa eräille niistä myös aikataulut. Tämän vuoden loppuun mennessä jäsenvaltioiden pitäisi mm. huolehtia siitä, että palvelujen tuottajien käytettävissä on laajakaistainen tietoverkko ja että kansalaisille on saatavilla ”online-palveluja”. Eräitä hankkeita pusketaan kansallisella taholla voimalla läpi, kuten sähköisiä sairauskertomuksia ja niiden arkistoja.

Tietoyhteiskunta sosiaali- ja terveysalalla, jaoston visio

Monien hankkeiden sekavalla ja odotuksia täynnä olevalla pelikentällä tietoyhteiskuntaohjelman sosiaali- ja terveysjaosto on halunnut hahmottaa kokonaiskuvaa, myös ruohonjuuritasolta ja käyttäjän kannalta. On ilmeistä, että sekä sosiaali- että terveyspalvelujärjestelmä tulevat käyttämään samanlaista tietotekniikkaa ja niillä on laaja yhteinen toiminta-alue. Jaosto on kuluvan vuoden aikana laatinut visiota tietoyhteiskunnan tulevaisuudesta sosiaali- ja terveysalalla.

Jaoston lähtökohta on, että tieto palvelee tehokkaasti myös kuluttajaa ja asiakasta. Oikea ja tarkoituksenmukainen tieto on vapaasti kaikkien saatavilla, löytyy helposti, ja on yksilöiden ja yhteisöjen ratkaisujen ja päätösten pohjana. Jaosto toteaa visiossaan kuitenkin, että tietotekniikka on vain väline yhteiskunnan tavoitteiden saavuttamiseksi ja sen jäsenien omien vaikutusmahdollisuuksien lisäämiseksi. Aina on huolehdittava myös niistä, jotka eivät syystä tai toisesta pysty uutta teknologiaa hyödyntämään.

Yhdenmukaisesti EU-viranomaisten kanssa jaosto arvioi, että netistä saatavaa terveystietoa tullaan käyttämään enenevästi, ja tällä tiedolla voi olla myös suuri kansanterveydellinen merkitys. Onkin erityisen tärkeää kehittää terveyteen keskittyviä portaaleja, samoin on huolehdittava siitä, että portaalien välittämän tiedon tuottamisessa noudatetaan hyväksyttyjä laadunhallintamenetelmiä.

Jaoston vision mukaan sosiaali- ja terveyspalveluiden tuottajat ovat löydettävissä tietoverkosta, ja oikea ja ajantasainen tieto palveluista, niiden saatavuudesta, laadusta, hinnasta ja asiakkaalle koituvista kustannuksista on helposti kaikkien saatavilla. Jotta tämä tieto hyödyttäisi asiakasta/potilasta, täytyy hänellä olla oikeus itse valita tarvitsemansa palvelu ja palveluntuottaja saamiensa tietojen pohjalta. Hänen tulee pystyä vaivattomasti varaamaan vastaanottoaikoja ja tilaamaan palveluita tietoverkon välityksellä.

Valinnanvapaus ei saa kuitenkaan johtaa hallitsemattomaan kustannuskehitykseen. Jaosto toteaa, että yhteiskunnan mahdollisuudet kaikkien palveluiden rahoittamiseen ovat rajalliset, ja yhteiskunnan jäsenten tasa-arvoisuuden takaamiseksi on tärkeää jatkuvasti analysoida palveluiden tehokkuutta ja niiden tarvetta. Julkisen rahoittajan tehtävänä on priorisoida rahoituskohteensa ja päättää yhteiskunnan kuhunkin palveluun liittyvästä maksuosuudesta.

Visiossaan jaosto katsoo, että asiakkaan/potilaan tarpeet on otettava alusta pitäen huomioon. Kertyvä tieto koskee nimenomaan häntä, ja jokaisella tulee olla mahdollisuus helposti nähdä kaikki käyntikertansa ja niihin kuuluva tieto.  Erikseen tulee määritellä se kertynyt tieto, joka tulisi järjestää kansalaisen tarpeita vastaavasti. Tällainen tieto, kuten lääkärillä käynnit, käytetyt lääkkeet, allergiat, rokotukset ja annetut lääkärintodistukset tulisi koota asiakkaan/potilaan käytettävissä oleviksi rekistereiksi.

Jaoston visio sisältää monia muitakin näkökohtia. Sen laatiminen on ollut innostavaa työtä, joka edelleen jatkuu. Jaosto toivoo, että visio tulee hyödyttämään tietoyhteiskuntaohjelmaa.

Markku Äärimaa
tietoyhteiskuntaneuvoston sosiaali- ja terveydenhuollon jaoston jäsen

Tietoyhteiskuntaneuvoston jaostojen kolumnisarjassa seuraavana vuorossa on liiketoiminnan ja sisältöjen sähköistymisen jaosto. Kolulmni julkaistaan 15.11.2005.

 

Tietoa sivustosta Tietoyhteiskuntaohjelma, sivu päivitetty 8.11.2005 Tulosta Tulosta | Sivun ylälaitaan