Pienennä tekstiä Suurenna tekstiä
 |  Hakuohjeet
Etusivu Ohjelman esittely Osa-alueet Ajankohtaista Parhaat käytännöt Tietoyhteiskuntaneuvosto

Katrina Harjuhahto-Madetoja: Tarttukaamme hetkeen

Katrina Harjuhahto-Madetoja
Se on koittanut. Se on nyt. Se on tässä. Nimittäin momentum sille, että julkishallinto puhaltaa tietoyhteiskunta-asioissa yhteen hiileen. Tavoitteena on tiivistää selkeästi tietoyhteiskunta- ja tietohallintoyhteistyötä niin valtionhallinnon ja kuntasektorin sisällä kuin koko julkishallinnon tasolla; ja samalla myös yhteiskunnan muiden toimijoiden kanssa.

Tietoyhteiskuntaohjelman ministeriryhmä asetti vuoden 2004 syksyllä ohjelman ykkösprioriteetiksi loppuhallituskaudelle yhteistyön – hyvin asetettu, mutta myös hyvin ymmärretty toimijakentässä.

KuntaTIME: ValtIT + KuntaIT = JulkIT

Kunta- ja palvelurakenneuudistuksessa eli Paras-hankkeessa pohditaan, mikä on tulevaisuudessa oikea väestöpohja tuottaa esimerkiksi terveydenhuollon palvelut. Tietotekniikan kannalta oikea väestöpohja on STM:n erityisasiantuntijaa Pentti Itkosta ja tietoyhteiskuntaohjelman koordinoivaa ministeriä Matti Vanhasta lainatakseni viisi miljoonaa. Lähtemättömästi sanottu.

TIME-työryhmän loppuraportin esitysten pohjalta käynnistetty ValtIT-hanke etenee nopeutuvaa vauhtia. Käyntiinlähtöä hidasti uuden IT-johtajan pitkä valintaprosessi, mutta nyt Leena Honka luotsaa valtionhallinnon tietohallintojoukkuetta kohti uutta konsernimallia. Lieköhän nimi enne, sillä pisti tuossa silmään, että Ruotsin vastaavan uudistuksen vetäjäkin tottelee nimeä Lena. Uutta rahoitusta ValtIT-hankkeen toteuttamisvaiheelle on luvassa vuoden 2006 budjetista lähtien 2,6 miljoonaa euroa vuodessa.

KuntaTIME-työryhmä luovutti puolestaan loppuraporttinsa pääministerille 30. elokuuta. Pääministeri totesi raporttia vastaanottaessaan, että KuntaTIME-työryhmän loppuraporttiin sisältyvät esitykset ovat jopa merkittävämpiä kuin meneillään oleva kunta- ja palvelurakenneuudistus: rakenteelliset uudistukset eivät yksin riitä, vaan niiden lisäksi tarvitaan toiminnallisia, teknologisia ja tuotantomalleihin liittyviä uudistuksia. Työryhmän loppuraporttiin sisältyvät ehdotukset ovat saaneet julkisuudessa harvinaisen myönteistä palautetta, mutta toki ne sen ansaitsevatkin ennakkoluulottomuudellaan ja yhteistyöhakuisuudellaan.

Vaikka ohjelmajohtaja oheisessa kuvassa kolkutteleekin valtiovarainministeriön ovea, voi jo ilmeestä päätellä, ettei tämä ole tapahtunut turhaan. KuntaTIME-hanke sai yhden keihäänkärkensä eli sosiaali- ja terveydenhuollon kansallisen asiakasrekisterin sekä tähän liittyvän kansallisen toimijan perustamiseen budjettiriihessä lisärahoitusta 1,4 miljoonaa euroa. Pääministeri totesikin, että työryhmä teki tässä suhteessa historiaa.

KuntaTIMEn yhtenä tavoitteena on kuntien ja valtion tietohallinnon yhteisen toimijan muodostaminen ValtIT:n ja käynnistyvän KuntaIT:n pohjalta – uuden ministerivastuisen toimijan työnimi on tässä vaiheessa JulkIT ja tavoiteaikataulu vuosi 2008. Tietoyhteiskunnan ja tieto- ja viestintäteknologian kehitys on nopeaa ja se vaikuttaa niin merkittävästi koko yhteiskuntamme ja kansantaloutemme perusrakenteisiin, ettei sitä ole enää varaa pitää isännättömässä / emännättömässä tilassa.

Yhteistyö etenee muillakin rintamilla

Myös julkishallinnon yhteinen verkkotunnistamisen ja -maksamisen hanke on edennyt lujaa vauhtia kaikkien hankintalainsäädäntöön liittyvien kiemuroiden keskellä. Kyllä 65 kunnan ja valtionhallinnon yhteistyö ja sitkeä puurtaminen yhteisen tavoitteen eteen on raivannut monia esteitä vastaavien tulevien hankkeiden tieltä. Hankkeen ohjausryhmän jäsenenä on tullut tunne, että tätä (lue yhteisiä palveluita) täytyy saada lisää. Ja kyllä niitä saadaankin muun muassa KuntaTIMEn toteutusvaiheen myötä. Pääkaupunkiseudun kunnat heittivät - onneksi - yhteistyöhaasteen valtiolle ja muille kunnille ja ne - onneksi - vastasivat haasteeseen.

Suurten kaupunkien tietoyhteiskuntayhteistyö konkretisoitui viime kuussa kahdella eri osa-alueella eli mobiilipalvelujen kehittämisessä ja tietoyhteiskunnan mittaamisessa. Näille molemmille osa-alueille pääministeri asetti työryhmät, joiden tavoitteena on muun muassa kehittää yhteisiä mobiilipalveluita ja tietoyhteiskuntakehityksen mittareita, joita myös yhteistyössä toteutetaan ja mitataan.

Laajapohjainen Suomi verkossa –kampanja on myös käynnistynyt ja se huipentuu kansalaisille suunnattuun, kirjastoissa ja yhteispalvelupisteissä järjestettävään kampanjaviikkoon 7. – 11. marraskuuta. Mukaan on ilmoittautunut kirjastoja jo yli 200 kunnasta. Kampanjaan tulette törmäämään myös niin televisiossa kuin muussa mediassa.

Dimes ry:ssä puolestaan niin suuret kuin pienet yritykset ja julkisen sektorin toimijat puhaltavat yhteen hiileen hyödyntääkseen tieto- ja viestintäteknologiaa, kehittääkseen uusia tietoyhteiskunnan palveluita ja jalostaakseen niistä myös kansainvälisesti kilpailukykyistä liiketoimintaa.

Tässä vain muutamia esimerkkejä hyvästä yhteistyöstä ja yhteistyöhalukkuudesta.

Tietoyhteiskuntaohjelma täyttää kaksi vuotta

Tietoyhteiskuntaohjelma täyttää kuluvan kuun aikana eli 25. syyskuuta juhlalliset kaksi vuotta. Se alkaa siis siirtyä elämänsä ehtoopuolelle, sillä peijaiset pidetään viimeistään huhtikuussa 2007. Ohjelman viimeiset puolitoista vuotta ovat vankkaa toimeenpanon aikakautta, mutta samalla on katsottava myös tulevaisuuteen. Senpä vuoksi vuoden 2006 aikana on tarkoitus valmistella kansallinen tietoyhteiskuntastrategia. Tämän strategian valmistelutalkoisiin on jo kutsuttu ja kutsutaan monia keskeisiä suomalaisen (tieto)yhteiskunnan toimijoita.

Kiitos – jälleen kerran – teille kaikille aktiivisille toimijoille, jotka viette niin Suomen tietoyhteiskuntakehitystä kuin tietoyhteiskuntaohjelman hankkeita eteenpäin. Tätä verkostoituvaa suomalaista tietoyhteiskuntaa kehtaa kyllä esitellä maailman toreilla ja turuilla. Näin tapahtuu esimerkiksi YK:n tietoyhteiskuntahuippukokouksessa Tunisissa 16. – 18. marraskuuta.

Työniloa ja jaksamista syksyn hetkiin! Tarttukaamme hetkeen.

Katrina Harjuhahto-Madetoja
ohjelmajohtaja
tietoyhteiskuntaohjelma

Tietoa sivustosta Tietoyhteiskuntaohjelma, sivu päivitetty 14.11.2005 Tulosta Tulosta | Sivun ylälaitaan