Ismo Silvo: Häviääkö digi-viestinnästä aika?
Kuinka usein olemmekaan kohdanneet tokaisun, että digitaalisuus muuttaa kaiken sykkeeksi, aikajänteen lyhyeksi, kokemukset hektisiksi. Viestintä ja elämykset lyhenevät ja reaaliaikaistuvat, historiattomuus valtaa kokemuskentän, ajan kaari ja sen hallinta katoavat. Yksi digitalisoituvan yhteiskunnan usein pelätty epäterve piirre, jopa kauhukuva, on juuri tämä ajan ja perspektiivin katoaminen.
Digitaalisesta viestinnästä on jo kuitenkin kokemusta. Enää ei digi-TV:n ja laajakaistan rakentajien tarvitse vain visioida abstraktisti. On karttunut kokemuksia ja todellista kehitystä, joihin voidaan viitata. Toisaalta digiyhteiskuntaa pelkäävien ei tarvitse maalailla kauhuskenaarioita. Tulevaisuuteen voi jo oikeasti tutustua ja tietoyhteiskunnan kokemuksia hankkia.
Lisää tarjontaa
Katsotaan siis tarkemmin, mitä digi-TV on tässä mielessä saanut aikaiseksi. Ensiksikin digi-TV on lisännyt hämmästyttävän paljon suomalaista tv-tarjontaa hyvin lyhyen lyhyessä ajassa. Sekä kotimainen että ulkomainen uustarjonta on kasvanut kymmenillä prosenttiyksiköillä. Kansalaisilla on nyt selkeästi enemmän vaihtoehtoja, mistä valita. Toki digi-TV uusii uutta ja vanhaa ohjelmaa runsaasti. Mutta tämäkin vain parantaa aikaisempaan verrattuna katsojan valinnan mahdollisuuksia katsoa ohjelma itselleen sopivana aikana. Eihän viikoittain ilmestyvää aikakauslehteäkään saa lukea vain ilmestymispäivänä, vaan sen jälkeenkin!
Toinen selvä piirre nykyisessä suomalaisessa digi-TV:ssä on, että se tuo historiallisen ja kulttuurihistoriallisen ajan läsnä olevaksi tv:n katsojalle. Digi-TV ei ainoastaan tarjoa katsojalle uusimpia tämän hetken ohjelmaformaatteja ja palveluita käyttäjälleen, vaan se sisältää myös käytännössä menneen televisioajan. Uusimpien ohjelmien rinnalla se tarjoaa uudelleen aiempien tv-kausien teokset ja ohjelmistot nykyhetkeen.
Digi-tv:ssä menneen maailman hitautta
TV:n historia – mikä on samalla sukupolviemme kulttuuri- ja kokemushistoriaa – elää digi-TV:ssä rinnakkain nykyhetken kanssa. Tämä on merkinnyt sitä, että digi-TV;:ssä on paljon enemmän juuri sitä menneen ajan ohjelmistojen rauhallisuutta – joku sanoisi jopa hitautta – jonka kriitikot pelkäävät iäksi hävinneen. Digi-TV tarjoaa paljon vanhojen kerrontamuotojen ja formaattien teosluonteisia ohjelmistoja. Se tuo siis myös menneen ajan nykyhetkeen ja mahdollistanut katsojille paluun menneeseen.
Kolmas suomalaisen digi-TV:n piirre on se, että nimenomaan teosluonteiset ohjelmistot ovat määrällisesti lisääntyneet: dokumentit, elokuvat, sarjat. Usein juuri teosten on pelätty häviävän suorien, estradi- ja studiomaisten esitysten alle. Näin ei kuitenkaan ensimmäisten digi-TV-vuosien perusteella näytä käyneen.
Yleisradioteitse jaettavan digi-TV:n rinnalle rakennetaan maahamme lähivuosina nopeaan tahtiin laajakaistatelevisio. Tämä lisää entisestään katsojien ajanhallintaa, niin ajanhallinnan arkipäiväisessä kuin kulttuurihistoriallisessakin merkityksessä. Laajakaistatelevision kautta mahdollistuu todellisuudessa ensikertaa kunnollisella tavalla ns. arkistotelevisiopalvelujen tarjoaminen. Ohjelmayhtiöt tarjoavat tätä kautta todellisen mahdollisuuden arkistohakuihin. Esimerkiksi YLE tarjoaa laajakaistapalveluissaan sivistys- ja kulttuuritehtävänsä mukaisesti ohjelmistojaan yksilöllisesti valittavaksi. Ei toki kaikkia ohjelmiaan, mutta valikoidun joukko.
TV kuin kirjasto
Digi-TV:n ja laajakaista television kombinaatio voi parhaimmillaan toimia kuten suomalaisen sivistystyön ylistetyin instituutio: kirjasto. Ne tuovat kansalaisten ulottuville sekä uudet että vanhat teokset. Hyllyiltä löytyvät niin klassikot kuin uusimmat uutuudet. Entistä enemmin tämä voi tapahtua katsojien oman ajankäytön ja omien valintojen ehdoilla. Samalla tavalla kuin poimisi kirjan hyllystä.
Mutta koska televisio ei tule pitkään aikaan menettämään sosiaalista yhteenkuuluvuutta luovaa merkitystään, yhteisön digitaalinen televisio, terrestriaalinen tai laajakaistainen, voi
toimia kansalaisten yhteisen tiedon jakamisen pakkana, kuin suomalainen kirjasto ikään. Rauhallisena lukusalina, sivistyksen olohuoneena
Digitaalinen viestintä ei hävitä aikaa tai perspektiiviä. Parhaimmillaan se tuo meidän hallintaamme menneen ja tulevan – kuin suomalainen kirjasto ikään.
Ismo Silvo
ohjelmajohtaja
Yleisradio TV 1
tietoyhteiskuntaneuvoston digi-TV- ja laajakaistajaoston jäsen
Ismo Silvon kolumni aloittaa tietoyhteiskuntaneuvoston jaostojen kolumnien sarjan. Seuraavana vuorossa kansalaisvalmiuksien jaosto.
Tulosta | Sivun ylälaitaan
