Heikki Lunnas: Mitä kunnissa tapahtuu jos mitään ei tapahdu?

Foorumi pelkäsi laiminlyönnistä aiheutuvan vakavan uhan kuntasektorin toimintakyvylle, jonka seurauksena saattaisi olla muun muassa

• mahdollisuuksien menettäminen merkittävään tuottavuuden lisäykseen
• joustovaran katoaminen kuntien kehittämisstrategioista
• palvelutason heikentyminen monissa maan osissa
• kunnan kommunikointikyvyn menetys ympäröivän maailman kanssa
• kuntien muuttuminen uusiutumiseen kykenemättömiksi fossiileiksi, jotka eivät enää kiinnostaa ketään työpaikkana

Nähtäväksi jää, oliko pelkoon aihetta. Kuten sekin, onko teknologiasta osaksikaan edessä olevien rakenteellisten muutosten ratkaisijaksi. Se on kuitenkin selvää, että kyllä kuntasektorilla paljon on näissä asioissa tapahtunut ja miksei sitten tapahtuisi vastaisuudessakin. Huoli siitä, tapahtuuko tarpeeksi on kuitenkin varsin perusteltu.

Myös muissa maissa on kunnissa tapahtunut paljon. Toiminnallisten erojen vuoksi vertailusta ei kuitenkaan Pohjoismaita lukuun ottamatta ole juurikaan hyötyä. Esimerkiksi sähköisen asioinnin suhteen ei ole mitään mieltä laittaa samalle viivalle Etelä-Euroopan kuntia, joissa toiminnasta 80 prosenttia on hallintoa, ja Suomen kuntia, joissa sähköinen asioinnin painoarvo on paljon vähäisempi kuin tietotekniikan suomat mahdollisuudet perinteisten palvelujen kehittämisessä ja tehostamisessa.

Yleensäkin vaikuttaa siltä, että sähköisellä asioinnin vertailussa on vielä paljon kehitettävää. Toiminnan laadulla ja tehokkuudella ei ole aina väliä, kunhan palvelu vain on verkossa. Parhaiten vertailuissa pärjäävät maat, joissa hallinto yhä uudelleen kysyy alamaisiltaan tietoja, jotka sillä jo on. Suuret suomalaiset alan innovaatiot, kuten luopuminen julkisessa hallinnossa virkatodistusten ja pian myös veroilmoitusten vaatimisesta, eivät ole aina saaneet ansaitsemaansa arvostusta, vaikka molemmissa tapauksissa mitä suuremmassa määrin hyödynnetään uuden teknologian mahdollisuuksia.

Monta muutakin asiaa on meillä hyvässä kunnossa. Vai miltä tuntuisi toteuttaa saumattomia palveluketjuja sosiaali- ja terveydenhuollossa ilman henkilötunnusta, verkkomaksamista ilman integroituja pankkien palveluita tai avoimuutta hallinnossa ilman julkisuuslain periaatteita. Yhteisiä isoja asioita ovat myös perusrekisterit, TYVI-palvelu, sähköiset lomakkeet vain muutamia niistä mainitakseni. Teknologian mahdollisuuksien hyödyntäminen on meillä keskinkertaista helpompaa myös matalan hierarkian, erinomaisen infrastruktuurin ja hyvän osaamisen vuoksi.

On totta, että kuntien tietohallinnon tavoitteet ovat pääosin muodostuneet organisaation omista lähtökohdista. Eräissä asioissa se ehkä on ollut kansallinen heikkous, mutta on siinä ollut omat myönteisetkin puolensa. Kun ei ole ollut valmiita toisten miettimiä ratkaisuja, on jokainen kunta ja kuntayhtymä joutunut kehittämään omaa osaamistaan ja luovuuttaan tietotekniikan hyödyntämisessä. Ja toisaalta eivät kaikki yhteiset ratkaisutkaan aina ole olleet onnistuneita. Tuloksena on ollut myös jo syntyessään tekniikaltaan vanhentuneita mammutteja ja voittajia ovatkin olleet ne, jotka eivät ole menneet mukaan yhteistyöhön.

On syytä kuitenkin korostaa sitä, että kunnat tekevät erittäin paljon yhteistyötä. Palvelutuotannon järjestämisessä sitä löytyy kaikista maamme kunnista ja laajempaa yhteistyötä tieto- ja tietoliikennetekniikan hyödyntämisessä tekee reilusti yli puolet kunnista. Suurimmat ongelmat löytynevät siitä, miten integroida tietotekniikkayhteistyö toiminnallisen yhteistyön kanssa.

Seudullisista tietoverkoista on kertynyt vuosikymmenten aikana kertynyt paljon arvokkaita kokemuksia kuntien yhteistyön kehittämiseen. Ainakin vielä 1990-luvulla vallinnut usko siihen, että lähiverkkojen yhdistäminen naapurikuntien kanssa jo sinällään luo yhteistyötä ja säästää rahaa, on pääosin kadonnut. Jos tästä on opittu, että kustannustehokkuutta ei lisää investointi tekniikkaan vaan sen hyödyntäminen, eivät nuo hankkeet välttämättä niin turhia ole olleet kuin ulkopuolisesta joskus tuntuu.

Tietoyhteiskuntaohjelma tukee monilla, ellei lähes kaikilla toimenpiteillään kuntien verkostoitumisen ja yhteistyön kehittämistä. Erityisesti on syytä korostaa Sisäasiainministeriön koordinoiman Julkiset palvelut verkkoon –hankkeen (JUPA) roolia ja sen käytännöllistä lähestymistapaa. Kuntien ja niiden yhteistyömuotojen erilaisuus on kuitenkin melkoinen haaste hyvien käytäntöjen monistamiselle. Erilaisuutta selittänee enemmän maantiede kuin puutteellinen koordinaatio tai lainsäädäntö. Valmiita ratkaisuja ei siis kunnille tule tätäkään kautta eikä ole tarkoitus tullakaan.

Vielä siihen aikaan erillisten kuntien keskusjärjestöjen yhteinen toimikunta varoitti vuonna 1964, että ”useat toisistaan riippumattomat tietojenkäsittelysysteemit aiheuttavat helposti töiden suorituksessa tarpeetonta kirjavuutta sekä moninkertaisia ohjelmointikustannuksia”.  Näinpä taisi osittain päästä käymään. Toisaalta saattaisi olla hyvä vaihe myös pysähtyä miettimään sitä, miksi yhteiset koordinaatiojärjestelmät ja ohjelmistot eivät olleetkaan kilpailukykyisiä.

Vastaavasti kannattaa pysähtyä miettimään, ja mieluiten juuri tietoyhteiskuntaohjelman yhteydessä, myös sitä, miksi meillä on myös onnistuneita valmiita ratkaisuja. Ennen kuin tässä nyt taas mennään liian pitkälle, olisi syytä käydä läpi, mitkä kaikki yhteiset ratkaisut julkishallinnossa olisivat laajasti hyödyllisiä. Kyseessä voivat olla erilaiset yhteiset tietovarastot, tunnistamisratkaisut tai perusrekistereihin lisättävät palvelut. Myös ajatukset vapaasta ja veloituksettomasta tiedonkulusta julkishallinnon sisällä ovat mielenkiintoisia. Muitakin vastaavia keihäänkärkiä varmasti löytyy.

Kuntien yhteistyössä on vireillä useita merkittäviä muutoksia. Niissä useissa tietotekniikalla on merkittävä rooli kuten esimerkiksi Kainuun maakunta, hallintopalveluiden erilaiset palvelukeskukset puhumattakaan sosiaali- ja terveydenhuollon uusiutuvista prosesseista. Eivät kunnat siis ainakaan vielä ole uusiutumiseen kykenemättömiä fossiileja.

Heikki Lunnas
kehittämispäällikkö
Suomen Kuntaliitto