Mobiilitelevision ohjelmaluvat ViestintävirastoltaTiedote 22.12.2006 Tiedon tuottaja: Liikenne- ja viestintäministeriö Viestintävirasto alkaa ensi vuonna myöntää lupia uudessa mobiilitelevisioverkossa lähettäville ohjelmistoille. Kevyen toimilupamenettelyn uskotaan edistävän mobiilitelevision yleistymistä ja ohjelmatarjonnan monipuolistumista.
Hallitus käsitteli eduskunnan vastausta televisio- ja radiotoimintalakiin 21. joulukuuta. Laki tulee voimaan ensi vuoden alusta. Eduskunta edellyttää, että mobiilitelevision tekijänoikeuskysymysten tulkintaerimielisyydet ratkaistaan pian laajapohjaisessa valmistelussa olemassa olevan tekijänoikeusjärjestelmän puitteissa. Muita kuin televisio- tai radiopalveluita voi mobiilitelevisioverkossa tarjota ilman ohjelmistolupaa. Tällaisia voivat olla esimerkiksi pelit ja muut vuorovaikutteiset palvelut. YLE ja kaupalliset televisiotoimijat eivät tarvitse televisio-ohjelmien lähettämiseen mobiilitelevisioverkossa erillistä toimilupaa, jos ohjelmisto lähetetään sisällöltään muuttamattomana ja samaan aikaan kuin tavallisessa televisioverkossa. Mobiilitelevisioverkkoa hallinnnoi Digita Oy. Verkko käyttää DVB-H-tekniikkaa ja se avattiin joulukuun alussa. Lisätietoja: ylijohtaja Liisa Ero, puh. (09) 160 28461 neuvotteleva virkamies Asta Virtaniemi, puh. (09) 160 28608, 040 519 6762 |
| Tietoa sivustosta | Tietoyhteiskuntaohjelma, sivu päivitetty 22.12.2006 |
|