Pienennä tekstiä Suurenna tekstiä
 |  Hakuohjeet
Etusivu Ohjelman esittely Osa-alueet Ajankohtaista Parhaat käytännöt Tietoyhteiskuntaneuvosto

KuntaFenix-yhteistyöhanke käynnissä

4.4.2007
Tekes; Tietoyhteiskuntaohjelma

Kansalaisille suunnattuja, kuntien sähköisiä asiointipalveluja kehittävä KuntaFenix-hanke starttasi Helsingissä keskiviikkona 4. huhtikuuta. Mukaan valitut laajapohjaiset kehitysprojektit esittäytyivät iltapäivän kick-off -tilaisuudessa.

Hallituksen Tietoyhteiskuntaohjelma ja Tekes julkistivat lokakuussa 2005 FENIX – Vuorovaikutteinen tietotekniikka -teknologiohjelman yhteydessä toteutettavan yhteistyöhankkeen, jonka tavoitteena on kehittää kuntien sähköisiä osallistumis- ja asiointipalveluja.

KuntaFenix-kokonaisuudessa on käynnistynyt yhteistyövalmistelujen tuloksena kuusi hankekokonaisuutta, joille on myönnetty Tekesin rahoitusta noin 2,5 miljoonaa euroa. Toinen puoli projektien rahoituksesta tulee kunnilta ja yrityksiltä.
Mukaan valittujen kehitysprojektien valmistelussa on tehty paljon yhteistyötä hakijoiden kanssa. Alkuperäisiä aie- ja rahoitushakemuksia on yhdistelty laajemmiksi kokonaisuuksiksi, minkä avulla on haluttu varmistaa projektien tulosten laajamittainen hyödynnettävyys sekä välttää päällekkäistä työtä. Mukana on muun muassa Kuntaliiton koordinoima kehitysprojekti, johon osallistuu 120 kuntaa ympäri maata.

"Tekesille KuntaFenix on uudenlainen aloite, jossa haluamme hyödyntää terveydenhuollon kehittämisprojekteissa saatuja kokemuksia myös muissa kuntien asiointipalveluissa. Kuntien laajapohjainen sitoutuminen sekä KuntaIT-yksikön ja yritysten mukanaolo lisäävät olennaisesti kehitystyön tulosten käyttöönottoa ja monistamista", kertoo Tekesin toimialajohtaja Pia Paaso.

KuntaFenixissä rahoitettavilla hankkeilla on oltava vaikuttavuutta valtakunnan tasolla, niiden tulee lisätä tuottavuutta, tehokkuutta ja vaikuttavuutta, korostaa asiakasnäkökulmaa, uudistaa palvelu- ja toimintamalleja sekä tuottaa geneerisiä ratkaisuja. Lisäksi hankkeissa saavutettujen tulosten pitää olla monistettavia, tuotteistettavia ja niissä pitää olla myös vientimahdollisuuksia.

Yhteistyöllä halutaan yhdistää eri toimijoiden välistä osaamista ja parantaa palvelujen yhteentoimivuutta. Lähtökohtana ovat asiakaslähtöiset palvelut. Palvelujen tuottajat käyvät läpi palveluprosessit, ja kehittämisessä on mukana myös yrityksiä, jotka tuovat mukaan osaamistaan ja yksityisellä sektorilla toteutettuja ratkaisuja.

KuntaFenixin oleellisena osana onkin julkisen sektorin, erityisesti kuntien, ja yksityisen sektorin välinen yhteistyö.

Hankkeiden toteutusta, tulosten levittämistä ja kokonaisuuteen kuuluvien projektien välistä yhteistyötä koordinoi KuntaIT-yksikön johdolla muodostettu ja Tekesin hyväksymä johtoryhmä.

KuntaFenixiin valitut hankekokonaisuudet:

• Kainuun maakuntayhtymä – eAsiointi Kainuussa ja Pohjois-Karjalassa
• Riihimäen kaupunki – Kotona asumista tukevien palveluiden tarjonnan kehittäminen
• Lahden kaupunki – Sähköisen asioinnin tukipalvelut
• Suomen Kuntaliitto ry – Harmonisoidun KuntaGML:n toteuttaminen kuntien tietojärjestelmiin
• Mikkelin Teknologiakeskus Oy – Sähköinen asiointi kuntien käyttöön
• Joensuun kaupunki, Entegra Oy, FastROI Oy, Keypro Oy, Verkkoasema Oy, Solenovo Oy – Geneeriset alusta- ja sovellustuotteet julkisen sektorin palveluprosessien tehostamiseksi

Lisätietoja:

Pia Paaso, toimialajohtaja, Tekes
Puh. 010 60 55823

Antti Holmroos, IT-johtaja, KuntaIT-yksikkö
Puh. 09 160 42525

Katrina Harjuhahto-Madetoja, ohjelmajohtaja, tietoyhteiskuntaohjelma
Puh. 09 160 22363

Tietoa sivustosta Tietoyhteiskuntaohjelma, sivu päivitetty 17.4.2007 Tulosta Tulosta | Sivun ylälaitaan