Pienennä tekstiä Suurenna tekstiä
 |  Hakuohjeet
Etusivu Ohjelman esittely Osa-alueet Ajankohtaista Parhaat käytännöt Tietoyhteiskuntaneuvosto
Etusivu > Ajankohtaista > Uutiset > Blogissa keskustellaan kansalaismediasta

Uusi blogi herättää keskustelua kansalaismediasta

21.12.2006
m2hz.net

Uusi blogi publicaccess.fi on suomalainen keskustelufoorumi avoimista kanavista ja verkoista. Aiheina ovat mediademokratia, kansalaisosallistuminen, paikallinen ja yhteisötelevisio sekä muut avoimiin viestintäkanaviin ja muuttuvaan mediamaisemaan liittyvät kysymykset.

Public access -periaate on Yhdysvalloissa 1970-luvulla käynnistynyt yhteisötelevision malli, jossa paikallisten toimijoiden ja kansalaisryhmien pääsy televisioon taataan tarjoamalla lähetysaikaa, tuotantoresursseja tai muuta tukea. Eri tavoin sovellettuna on malli otettu käyttöön useimmissa länsimaissa ja pohjoismaisissa naapurivaltioissamme.

Publicaccess.fi  tekee periaatetta tunnetuksi Suomessa ja luo edellytyksiä sen kotimaiselle toteutukselle kokoamalla tietoa viestintäpolitiikasta sekä toimivista yhteisö- ja paikallistelevision malleista eri maissa. Tavoite on myös päivittää public access -toimintamalli nykyiseen monikanavaiseen ympäristöön.

Blogin kirjoittajina ovat digitaalisen television sekä verkko- ja kansalaismedian parissa työskennelleet Kari Hintikka, Kristiina Kantola, Seppo Kangaspunta ja Minna Tarkka. Jatkossa mukaan kutsutaan myös vierailevia kirjoittajia.
Tervetuloa keskusteluun!

Linkki:
http://www.publicaccess.fi

Tietoa sivustosta Tietoyhteiskuntaohjelma, sivu päivitetty 21.12.2006 Tulosta Tulosta | Sivun ylälaitaan