Joulukuun 12.päivä järjestetyn JulkIT-tapahtuman yhteydessä jaettiin ensimmäisen kerran JulkIT Awards -tunnustukset julkishallinnon parhaille, tietoyhteiskuntakehitystä edistäville yhteishankkeille.
Kehittämispäällikkö Pentti Itkonen sosiaali- ja terveysministeriöstä sijoittui puolestaan toiseksi Mediuutisten vuotuisessa terveydenhuollon vaikuttajan valinnassa. Vaikuttajat julkistettiin 13. joulukuuta.
JulkIT Awards -pääpalkinnon sai julkishallinnon verkkotunnistamisen ja -maksamisen palvelu VETUMA (toteuttajana Fujitsu Services). Tuomaristo piti VETUMAa kisassa ainutlaatuisena, koska se on koko julkishallinnon yhteishanke. VETUMA täytti myös parhaiten kriteerit julkishallinnon yhteisinvestoinnista, joka mahdollistaa palveluprosessien merkittävän uudistamisen ja kehittämisen. Hanke on myös osoitus siitä, että julkishallinnon sisällä voidaan aidosti toteuttaa merkittäviä yhteishankkeita.
1. tunnustuspalkinto jaettiin kahden hankkeen kesken, jotka ovat tahoillaan ja eri lähestymistapoja noudattaen edistäneet tietoyhteiskunnan kehittymistä ja yhteisöllisyyttä: PanOulu - julkinen langaton verkko (Oulun kaupunki, Oulun yliopisto, Oulun seudun Ammattikorkeakoulu, Oulun Puhelin ja Elisa) ja Sparknet Phonet - langaton yhteisverkko (ICT Turku, MP-MasterPlanet ja Suomen Puhelin). Tuomaristo muistutti, että langattomat verkot mahdollistavat sähköisten palveluiden saatavuuden ajasta ja paikasta riippumatta, sekä lisäävät liikkuvan työn mahdollisuuksia niin yksityisellä kuin julkisella sektorilla.
2. tunnustuspalkinnon sai verohallinnon ja Kansaneläkelaitoksen yhteinen organisaatioiden tunnistamispalvelu KATSO (toteuttajina WM-data ja Ubisecure Finland). Tuomaristo kiitti KATSO-palvelua yrityksille suunnattujen sähköisten paleluiden käyttöönoton edistämisestä. Palvelu on tarkoitus laajentaa koko julkishallinnon - ja mikä ainutlaatuista - myös yksityisen sektorin käyttöön.
Valintakriteerit olivat seuraavat:
- julkishallinnon yhteishanke, jossa mukana vähintään kaksi toteuttajaorganisaatiota
- prosessien parantaminen tai toimintamallien uudistaminen
- tekninen toimivuus ja luotettavuus
- helppokäyttöisyys
- hanke tullut päätökseen vuoden 2006 aikana