|
|
KuntaIT hanke- ja palvelukartta 2006 -raportti valmistunut5.12.2006 Kunta IT-yksikkö; Tietoyhteiskuntaohjelma KuntaIT:n hanke- ja palvelukarttaprojekti on saanut työnsä päätökseen. Hankkeen loppuraportti Asiakaspalvelua tieto- ja viestintäteknologian keinoin - KuntaIT hanke- ja palvelukartta 2006 analysoi kesä-syyskuussa 2006 tehtynä poikkileikkauksena valtio- ja kuntasektorin verkkopalveluja ja palvelukehityshankkeita. Työn aikana koottiin tietokantaan tiedot 141 eri verkkopalvelusta ja 44 kehittämishankkeesta. Arvioinnin pohjalta voidaan todeta, että julkisissa palveluissa on vielä niukasti proaktiivisuutta tuovia vahtipalveluja. Lisäksi asiakkaalla tulisi olla mahdollisuus seurata asiansa käsittelyä viranomaisen järjestelmien kautta. Palvelukartta osoittaa, että vaikka maksaminen on yleinen piirre palveluissa, puuttuu verkkomaksaminen tai maksaminen matkapuhelimella usein eikä asiakas voi hoitaa asiaansa loppuun verkossa. Tutkituista palveluista 68 % ei käytä mitään yleiskäyttöisiä palvelukomponentteja tai yleispalveluita. Hanketarkastelu osoitti, että sähköisen laskutuksen alueella on niukasti aktiivisuutta lukuun ottamatta ostolaskujen käsittelyä. Sosiaalihuollon tiedonhallinnassa näyttäisi olevan selviä kehittämistarpeita. Rekrytoinnin henkilöstöhallintoon integroidut palvelukokonaisuudet voisivat olla kunta-valtio kehittämisyhteistyön kohteena. Asiakastietojen hallinta ml väestötietojärjestelmän parempi hyödyntäminen ja ajanvarauksiin liittyvä kehittämistyö nousivat myös esille. KuntaIT:n tarkoituksena on jatkossa kehittää projektissa toteutetun tietokannan rakennetta sekä ylläpitää, täydentää ja julkaista sen sisältämiä tietoja palvelukehittäjien hyödynnettäväksi. Lue lisää loppuraportista. Lisätietoja: |
| Tietoa sivustosta | Tietoyhteiskuntaohjelma, sivu päivitetty 5.12.2006 |
|